Täyttä elämää Ahjolla
Ensin tulee Jippii-kuoro Loistavien tähtien ohjaaja. Sitten iltapalan valmistelija. Ja taas ovi käy. Freefitin kahvakuularyhmän ohjaaja tulee. Pian Pääsalissa kuuluu jo lasten ääniä, kun Jippii-kuorolaiset kokoontuvat harjoituksiin. Seinän takana Molskissa harjoitellaan kahvakuulilla. Pikkusalissakin opitaan uutta. Uudet pienryhmäohjaajat pohtivat pienryhmätoimintaa ja paimenuutta pienryhmissä. Yhteensä noin kaksikymmentä eri ikäistä ihmistä on tullut Ahjolle lokakuisena maanantai-iltana.
Maanantai on ensimmäinen ilta vilkkaalla viikolla. Vuoden 2023 lokakuu oli kävijämäärältään syksyn huippuviikko. Kahden jumalanpalveluksen välissä Ahjolla oli eri tapahtumissa ja ryhmissä lähes 900 ihmistä.
Seurakunnan toiminnan elävä sydän
Kun seurakuntamme hankki tilat Ahjokadulta, Jyväskylän Seppälästä, haaveena oli saada seurakunnan toiminnalle elävä keskus. Ahjo on enemmän kuin kirkko. Se on monenlaisen toiminnan ja kohtaamisen paikka.
Viikko täynnä elämää
Tuolla lokakuun viimeisellä viikolla oli kaikki tavalliset viikon tapahtumat: maanantain Jippii-kuoro, Freefit ja pienryhmäjohtajien koulutus. Tiistain rukousilta ja Alfa-kurssi. Keskiviikon Senioriseisake ja partio. Torstain aamurukous, Ahjo Kahvila ja Spark-ilta varkeille. Perjantain Fye.-ilta ja sunnuntain jumalanpalvelus. Aika paljon toistuvaa toimintaa. Mutta näiden lisäksi oli melkein joka päivä jotain muuta. Tiistaina oli vanhimmiston kokous, keskiviikkona Miesten Makkarajuhla, torstaina SenioriSeisakkeen vastuulliset kokoontuivat suunnittelemaan kevättä, perjantaina Fye. sai vieraakseen Tulisielunkoulun väkeä. Lauantaina Ahjo olikin Olokolo. Koko viikko oli niin täyttä toimintaa, että keittiössäkin oli välillä ihan ruuhkaa.