Ajankohtaista
Rakenna kirkko
Uudet monipuoliset tilat
Jyväskylän vapaaseurakunta on ostanut uudet toimitilat Seppälästä Ahjokeskuksesta. Tiloissa toimi aikaisemmin kuntosali Kuntomaailma. Noin 1800 neliömetrin liikehuoneisto on remontoitu ja tilat muutettu seurakunnan toimintaan sopiviksi.
Uudet tilat Ahjokeskuksessa ovat kaksi kertaa suuremmat kuin aikaisemmat ja antavat seurakunnalle mahdollisuuden uudistaa toimintaansa.
Seurakunta, johon kuuluu noin 800 aikuista ja lasta, saa muuton myötä nykyaikaiset tilat muun muassa monipuoliselle lasten- ja nuortentyölle, partiolle, musiikkitoiminnalle sekä monikulttuuriselle työlle.
Merkittävä muutos on myös seurakunnan toiminnan siirtyminen keskustan läheisyydestä Seppälän kaupunginosaan. Ahjokeskuksen tilat sijaitsevat erinomaisella paikalla. Vieressä on isoja kauppakeskuksia, alueen halki kulkee suuria ihmisvirtoja ja lähellä on entisestään laajeneva Kangasvuoren sekä Huhtasuon asuinalue. Uskomme, että olemme oikeassa paikassa viemässä hyviä uutisia uusille ihmisille.