Uskon on Jumalan lahja, jonka jokainen ihminen saa vastaanottaa. Uskon peruskysymykset liittyvät siihen, mitä Raamattu kertoo ihmisluonnosta ja Jumalan rakkaudesta.
Jumala rakastaa sinua ja haluaa siunata elämääsi. Jos haluat keskustella lisää uskonasioista, ota rohkeasti yhteyttä seurakunnan työntekijöihin.
Pelastustapahtuma on alusta loppuun Jumalan työ, jonka hän toteutti lähettämällä oman Poikansa tähän maailmaan. Tämä Jumalan työ huipentuu sovitukseen Jeesuksen ristinkuolemassa. Kaiken perustana on Jumalan rakkaus, jota ihminen ei ole hyvyydellään eikä millään muullakaan ominaisuudellaan herättänyt tai ansainnut. Jumalan rakkaus on ollut olemassa ennen ihmisen luomista, ennen meitä ja pysyy muuttumattomana.
Jumalan Sana, joko saarnattu tai luettu, herättää ihmisen näkemään oman tilansa. Ihminen tiedostaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa Jumalaa; hän itse ei pysty vapauttamaan itseään synnin alta. Kyse ei ole yksittäisistä rikkomuksista, vaan kokonaisvaltaisesta syntisyydestä, joka erottaa ihmisen Jumalasta.
Kaikki ihmiset eivät koe herätyksen tilaa samalla tavalla. Jotkut kokevat lyhyen ja ahdistavan synnintunnon jakson ja toisissa usko alkaa herätä hiljaa ja vähitellen. Kaikissa muodoissaan tämä vaihe avaa ihmisen sisimmän Jumalan pelastavalle työlle.
Evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta, on toivon sanoma. Ihmisen sisimmän pimeimpään kohtaan säteilee sovituksen ja lunastuksen kirkkaus. Evankeliumi synnyttää uskon Jeesukseen Kristukseen.
Pelastuksen osallisuuteen pääsemistä nimitetään uudestisyntymiseksi. Uudestisyntymisessä Jumalan ja ihmisen rikkoutunut suhde uudistuu. Jeesuksen sovitustyön perusteella syntinen ihminen vanhurskautetaan ja pyhitetään. Vanhurskauttaminen on syyttömäksi julistamista ja tekemistä. Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä ja ihminen alkaa puhutella Jumalaa Isänä. Ennen uudestisyntymistä ihminen pakenee Jumalaa. Nyt hän kääntyy Jumalan puoleen.
Uudestisyntyminen vaikuttaa sekä nykyiseen että tulevaan elämään. Nykyisessä elämässä se kannustaa seuraamaan Jumalan tahtoa ja löytämään sopusoinnun totuuden ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Tämä merkitsee sekä syntien anteeksisaamista että tietoisen synnin hylkäämistä.
Tulevan elämän kannalta vanhurskauttaminen ja uudestisyntyminen merkitsevät kadotustuomion poistamista ja Jumalan valtakunnan osallisuutta. Ihminen saa luottaa siihen, että elämä Jumalan luona jatkuu kuoleman jälkeenkin.
Jotkut ihmiset pystyvät kertomaan tarkalleen uskoontulonsa ajankohdan. Toiset taas eivät osaa nimetä tiettyä hetkeä, vaan usko on kasvanut heissä pikku hiljaa, jopa vuosien aikana. Molemmat uskon alkuvaiheen muodot ovat Jumalan lahjaa ja yhtä arvokkaita.
Kun ihminen on ottanut vastaan Jumalan tarjoaman uskon lahjan, hän saa olla varma pelastuksestaan. Monet kuvaavat pelastusvarmuutta sisäiseksi rauhaksi. Pelastusvarmuus ei merkitse sitä, että ihminen tulisi uudestisyntymisessä täydelliseksi tai synnittömäksi. Ihminen on edelleen epätäydellinen ja kohtaa erilaisia kiusauksia. Uskova saa kuitenkin luottaa Jumalan armoon ja apuun joka päivä. Jumala antaa ihmiselle myös voimaa elää tavalla, joka edistää hyvää hänen itsensä ja muiden elämässä.
Pelastusvarmuus on myös sitä, että uskova tulee yhä vakuuttuneemmaksi Kristuksessa lahjoitetusta pelastuksesta sekä Jumalan rakkauden ja armon täydellisyydestä. Ihminen ei voi lisätä tähän lahjaan mitään omilla ansioillaan. Uskon laatu tai määrä ei ratkaise, vaan ainoa merkittävä asia on Jumalan työ ihmisen hyväksi.
Usko on Jumalan lahja, jonka jokainen saa ottaa vastaan. Jumala rakastaa sinua ja haluaa siunata elämääsi. Ota yhteyttä seurakuntamme työntekijöihin tai tule rohkeasti tilaisuuksiimme.
Alfa-kurssi koostuu sarjasta alustuksia, jotka käsittelevät kristinuskon perusteita: Kuka Jeesus oli? Miksi Jeesus kuoli? Kuka Pyhä Henki on?
Kurssi on tarkoitettu sinulle, joka haluat tutustua paremmin kristinuskoon tai sinulle, joka olet juuri tullut uskoon.