Etusivu > Tapahtumat > 2010 > Päivä vanhemmuudelle

LA 24.4. klo 12-16.30

Päivä vanhemmuudelle

Vanhempana oleminen tänä päivänä ei ole ihmisen helpoimpia tehtäviä. Tämän päivän lapsuus sisältää paljon asioita, joista vanhemmilla ei ollut aavistustakaan omassa lapsuudessa. Jokainen ikäkausi tuo vanhemmille myös omat haasteensa ja monenlaiset ajatukset risteilevät mielessämme lapsen tahtokohtausten kanssa - annanko periksi vai pitääkö lapsen totella minua? Entä kuinka tukea lapsen kasvua niin, että hän selviää tulevaisuuden maailmassa? Mitä ovat rakastavan kurin keinot tänä päivänä?

Näitä kysymyksiä käsitellään Saara Kinnusen johdolla

Lauantaina 24.4.2010 klo 12-16:30 seurakunnassamme.

Väliajalla tarjoilua 3 euroa/ hlö.


Lämpimästi tervetuloa!

* * * * *
Saara Kinnunen on vaasalainen sosiaalipsykologi ja viiden lapsen äiti. Tällä hetkellä hän toimii perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymän Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Hän on kirjoittanut useita perhe- ja kasvatuskysymyksiä käsitteleviä kirjoja, mm. Turvallisesti matkaan - hyvän lapsuuden eväät ja Anna mun olla lapsi - puheenvuoro lapsen tarpeista ja lyhenevän lapsuuden uhasta, sekä lisäksi useita muita teoksia.

Saaran teksteissä ja puheissa yhdistyvät teoreettinen tieto ja käytännönläheisyys, jolloin lukija ja kuulija saavat konkreettista evästystä jokapäiväisen elämän tilanteisiin.

 

 
Jyväskylän Vapaaseurakunta | Puutarhakatu 16, Jyväskylä | Rajakatu 20 B 18, 40200 Jyväskylä | Puh. (014) 614 026 | toimisto@jyvaskylanvapaaseurakunta.fi | www.jyvaskylanvapaaseurakunta.fi