Perhekerho etsii uusia vastuullisia

Torstaiaamuisin klo 9.30 kirkolla kokoontuu joukko kotiäitejä lapsineen jakamaan vanhemmuuden haasteita rehellisen keskustelun, hyvän ruuan, rukouksen ja rennon meiningin merkeissä. Myös isät ovat tervetulleita mukaan! Lapsille on kivaa ohjelmaa ja opetusta Jumalasta. Kerhossa on vieraillut kokeneita äitejä juttelemassa äitiydestä ja eräs isoisäkin on käynyt kertomassa miehen näkökulmaa perheen pikkulapsiaikaan. Kokeneemmat vanhemmat ovat näin neuvoneet ja rohkaisseet aloittelevia äitejä. Osa perheistä käy kerhossa säännöllisesti ja osa satunnaisesti ja äitien kesken on kerhon lisäksi vietetty muutamia kotiäitien vapaailtojakin!

Nykyisen vapaaehtoisen vastuullisen siirtyessä muihin tehtäviin tarvittaisiin kerhoon tammikuusta alkaen 1-2 uutta vastuullista, jotta kerho voisi toimia edelleenkin viikottain. Voisimmeko mahdollisesti olla kutsumassa mukaan myös lähialueen äitejä lapsineen, seurakunnan ulkopuolelta? Jos innostut perhekerhotoiminnasta ja olisit valmis yhdeksi vastuulliseksi - olitpa käynyt kerhossa aiemmin tai et - tai jos haluaisit vierailla kevään aikana jakamassa omia oivalluksiasi nuoremmille äideille, ota empimättä yhteyttä lapsi- ja varhaisnuorisotyönohjaaja Essi Kettuseen, 0404 165 688, etunimi.sukunimi@jyvaskylanvapaaseurakunta.fi.

Lisää uutisia

 
Jyväskylän Vapaaseurakunta | Puutarhakatu 16, Jyväskylä | Rajakatu 20 B 18, 40200 Jyväskylä | Puh. (014) 614 026 | toimisto@jyvaskylanvapaaseurakunta.fi | www.jyvaskylanvapaaseurakunta.fi